keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Jouluisia ostoksia

Vietin tämän aamupäivän kummitätini kanssa shoppailen. Kävimme kirpputorilla ja hieman eri kaupoissa. Mukaan tarttui vaikka ja mitä, enimmäkseen kuitenkin jouluisia juttuja. 


Kirpputorilta löytyi ihana pitkäjalkahiiri sekä suurensuuri piparipurkki. 
Mustista ja Mirristä puolestaan löysin Kössille joulukalenterin, Minnillä onkin jo entuudestaan oma. Nyt saan ne pois listaltani, sillä asia on kivalla tavalla hoidossa. (:
Budapest-suklaat oli tarjouksessa 3rs/10€ Tokmannilla, samoin Revontuli-valot 2kpl/5€. 

Nuo valot vaikuttaa kyllä kivoilta, sillä vaikka ne on paristokäyttöiset, niissä on ajastintoiminto, jonka mukaan palavat 6 tuntia, sammuvat ja syttyvän uudestaan taas 18 tunnin kuluttua. Sopii juuri minun tarkoitukseeni. 


Ostin nimittäin tuon sypressin meidän parvekkeelle ja siihen ajattelin koittaa ainakin toista valosarjaa. 

Eilen siivosin parvekkeen talvikuntoon. Vihdoinkin meillä on lepotuoli parvekkella, jotta voin ensilumen saapuessa parkkeerata sitä ihastelemaan. Parvekkeelle tuli muutenkin ihan hirmuisesti tilaa kun siivosin kaikki purkit sun muut laatikoihin. Vielä kaiteesta puuttuu valot, mutta ne luultavasti laitetaan vielä tällä viikolla. 

Tänään on ollut mukavan kirpsakka päivä ja se on tehnyt näistä jouluostoksista vieläkin ihanampaa! Toivottavasti sitä lunta pian sataa tännekin osaa Suomea! (:


3 kommenttia:

  1. Kivoja jouluisia ostoksia. :) Hauskaa, kun nykyään on lemmikeille ihan omat joulukalenterit.
    Omista kalentereista kirjoittelin itse tänään blogiini.

    VastaaPoista

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: