sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Mitä lahjaksi äidille?

Edellisessä postauksessa annoin joitakin vinkkejä isovanhemmille annettavista lahjoista. Se kannattaa lukaista, sillä myös siitä listasta saattaa löytyä jotain äidille sopivaa. En viitsi niitä samoja kopioida tähän vaan listaan tähän muita ideoita.

1. Avainketju

Oma äitini kantaa avaimia työn puolesta mukanaan koko ajan eikä hänellä juurikaan ole vaatteissa taskuja, joihin avaimet laittaisi. Tällaisen avainnauhan tekeminen on paitsi helppoa, myös hyödyllistä. Ja siitä voi tehdä juuri sellaisen kuin haluaa, Kannattaa vain varmistaa, että nauha helmien sisällä on kestävää. Oma äitini työskentelee koulumaailmassa, jossa avainnauhalta vaaditaan sen verran kestävyyttä ettei se ekasta nykäisystä katkea. :) 

2. Tuikkukipot omilla muistoilla

Idea ja kuva

Itsessään pelkät tuikkukipot ovat mielestäni tylsä idea, mutta kun niitä vähän tuunaa, niistä tuleekin tosi kiva lahjaidea. Tässä ideassa pohjana on neliön malliset kirkaslasiset tuikkukipot. Kopiointipaperille on kiinitetty nenäliina ja siihen on printattu kuvia, ja sitten ne on esim. modgepodgella tai decoupage-lakalla kiinnitetty kippojen kylkeen. Sisälle tuikut ja avot! Todella kaunis ja varmasti monelle äidille mieluinen lahja. (: Tämä olisi kiva myös niille isovanhemmille.
Paremmat ohjeet saat kuvan alla olevan linkin takaa. (: 
Tätä aion itse kokeilla, koska kiinnostaa onnistuuko tuo nenäliinalle tulostaminen ihan oikeasti :D 

3. Korvakorut kivasti esille



Idea ja kuva
Monilla äideillä korvakoruja riittää, mutta ne jäävät rasioihin ja laatikoihin piiloon. Tässä olisi ihana lahjaidea, jota voi kehitellä oman makunsa mukaiseksi. Idea on siis se, että valokuvakehykseen pingottaa pitsin tai sitten laittaa säkkikangasta tai tarlataania (kuten ylemmässä kuvassa) ja siihen ostaa tai vaikka itse tekee jotkut kivat korvakorut. Kehyksetkin on totta kai kiva tuunata jos ne eivät entuudestaan miellytä. Minä olen tehnyt ylemmän kuvan korvistelineen. Olen maalannut kehykset, liimannut siihen kulmakoristeet ja kiinnittänyt korvisten ripustamista varten tarlataania kehysten sisään. 

4. Selätin


Ja jos yksinkertaisesti itse tekeminen ei ole sinun juttusi, on selätin tällä hetkellä melkoinen hitti ja kovin kehuttu vempain (itsekin voin suositella). Se on kallis, mutta kukapa ei haluaisi muistaa rakasta äitiään hieman kalliimalla lahjalla? Varsinkin kun se sopii monelle ryhmälle ja on helppo käyttää sekä säilyttää. 

Tällaisia ideoita äidille suunnatuista joululahjoista. Edelliseen postaukseen sain kommentin, että elämyslahjat ovat aina yhtä pop joten kannattaahan sitäkin ajatusta punnita. (: 
 Mukavia joululahjapähkäilyjä ihan kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajattelitko jotain? Ole kiltti ja kirjoita se sanoiksi (: